Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.



Vuosikertomus 2010

 

Perustamiskokous pidettiin 30.3.2010 Pub Albertissa. Sen perusteella lähetettiin rekisteröintianomus, jonka päätöstä saatiin odottaa aina heinäkuun 8. päivään asti.
Vasta rekisteröinnin jälkeen päästiin aloittamaan virallinen toiminta ja jäsenkeruu.
Ensimmäinen KRB:n järjestämä tilaisuus oli Mesikämmenen kokeilujamit heinäkuussa. Keväällä oli jo käyty alustavia neuvotteluja rock´n blues -jamien siirtymisestä Mesikämmeneen Yellarin ovien sulkeutumisen jälkeen huhtikuussa, jolloin kotkalainen rock ja blues -kellarifestari päätti yksityishenkilöitten järjestämät vuonna 2008 keväällä aloitetut rock´n blues -jamit.
Säännöllisesti kerran kuussa kuun ensimmäisenä lauantaina Mesikämmenen rock´n blues -jamit alkoivat syyskuussa eri isäntäbändien vetäminä KRB:n toimesta yhteistyössä Mesikämmenen kanssa ja muotoutuivat vähitellen kaikenkattaviksi jameiksi. Mesikämmenen jameja pidettiin yhteensä viisi kertaa.
Loppukesästä Pub Albert oli kiinnostunut Yellarin jamien jatkamisesta Pub Albertissa samanlaisina jameina kuin Yellarissakin eli paikalla talon House Band ja soittovuorojen järjestäjä. Jamijärjestelyt siirrettiin KRB:n nimiin ja yhteistyössä Pub Albertin kanssa pidettiin jokaisen syys-, loka- ja marraskuun viimeisenä lauantaina rock´n blues -jamit.
Ravintola Huikkanen esitti myös kiinnostusta jameja kohtaan ja tarjosi yhteistyötä Arto Tolsan välityksellä. Päädyttiin järjestämään kerran kuussa kuun puolivälin keskiviikkona uudentyyppinen tilaisuus Avoin Stage, jossa bändi esittelee ensimmäisenä tuntina omaa ohjelmaansa ja loppuilta olisi avoin stage kaikille halukkaille.
Tiedot isäntäbändeistä ja jamien päivämääristä ovat luettavissa yhdistyksen kotisivulla.
Yhdistyksen verkkomeedio perusti kotisivun (www.kotkanrb.org) ja Facebook-ryhmän. Eri tilaisuuksissa tiedoteltiin yhdistyksestä ja annettiin mahdollisuus liittyä jäseneksi. Hallitus kokoontui kahdeksan kertaa. Vuoden 2011 hallitus piti järjestäytymiskokouksen ennen vuoden vaihtumista.