Toimintakertomus 2014
Kotka Rock´n Blues ry:n (KRB) toiminta oli erittäin vilkasta vuonna 2014. KRB järjesti jameja, juhlia, tapahtumia, jäsenmatkoja ja paikallisille bändeille esiintymistilaisuuksia tarkoituksena tuoda paikkallista osaamista yleisön tietouteen sekä tuottaa viihdettä yleisölle. Esiintyjät ovat paikallisia rock´n blues -harrastajia, ammattilaisia, Kymen konservatorion opiskelijoita, nuoria, maahanmuuttajia ja vierailijoita. Palautteen mukaan toiminta saavutti tavoitteet.
JAMIT
Jamit jatkuivat yhteistyössä ravintola For Youn kanssa kerran kuussa lauantaina klo 19-23. Ohjelmistoon kuuluvat uusien tai halukkaitten bändien esittelyt. Esittelybändit kevät-syyskausilla:
tammikuu Kiki´s
helmikuu Jam It, jamien 6-vuotissynttäreillä alkuperäinen houseband, maaliskuussa Sand Road Blues Band
huhtikuu S. Turunen & Eutanasia
syyskuu De Niro Roots´n Groove Lappeenrannasta
lokakuu De Cuatro Amigos
marraskuu S. Turunen & Aktivistit
Housebandit noudattivat edellisen vuoden kokoonpanoja: Ville Tolvanen leaderina, kitaristi, solisti, basisti ja rumpali eri bändeistä, yhteensä noin 25 halukasta. Illan mittaan stagelle vapaaehtoisia jammailijoita ilmestyi joka kerta 20-30. Miika Mamia tai Bottoms Up/Kai Sunila hoitivat PA:t ja miksauksen.
TEEMAJAMIT
Tavallisten jamien lisäksi KRB on järjestänyt jameja yhteistyössä Kymijoen Lohisoiton ja Meripäivien kanssa jo useamman vuoden. Kesäkuun Lamppuvaraston Blues 9.6. hoidettiin yhteistyössä Kymijoen Lohisoiton kanssa, KRB:n housebändinä Smokey Joe.
Meripäiväjamien 24.7.housebandinä oli Miika Mamia & Co , tähtivieraana Eddie Thunderbird. Lohijamit muuttuivat bluesillaksi ilman jameja, meripäiväjamit jammailtiin niin kuin aikaisempinakin vuosina.
YLEISÖ- JA JÄSENTAPAHTUMIA
Rock´n Roll PARTY, samalla yhdistyksen 4-vuotisjuhla Kotkan VPK:n talolla 5.4. klo 16-19 yhteistyössä Country Dancers Kotka ry:n ja Kotkan Elvis alajaoston kanssa.
Bändeinä: Bulletproof, The Rock Therapy ja No Limit.
Toritapahtuma Kotkan toriterassilla 28.6. klo 12-18
Pääsymaksuton yleisötapahtuma, mukana myyntipöytiä, kahvilat ja tori täynnä väkeä.
Bändit: Läpivalaisu, Duo Kuba, Men FM, Meltin´ Blues Band, Kuokkavieraat ja The Hallwaymen.
YHTEISTYÖ RAVINTOLOITTEN KANSA
Mesikämmen 1.3. Rock'n Blues Night, bändeinä Janita & Miika Band, Roni Mäkinen & Topi Sunila, Kiki´s, Dust Road.
Mesikämmen 8.11. Rock'n Blues Night, bändeinä Läpivalaisu, Hitto, Dr. Robert ja Mr. Catfish (Kouvolasta).
Meriniemen kesä: KRB järjesti kymmenen bändisivun bändiä Cafe Laiturin kesäohjelmaan:
kesäkuu Slippery Grip, Vintage ja Kuokkavieraat
heinäkuussa Titty Tim Bar Blues Band (Kouvola), Smokey Joe, Hitto, Dr. Robert Plays Beatles, Kuokkavieraat ja Rising Sun
elokuu The Roars ja Ateriakivet.
Ravintola For Youssa bändi-iltoja kevään aikana, Meltin' Blues Band, Sundown, Kuokkavieraat ja Läpivalaisu.
MUUTA TOIMINTAA
Kotkan meripäivät 25.7. -27.7.2013
Meripäiväparaati 24.7. yhdessä Country Dancers Kotka ry:n ja Kotkan Elvis alajaoston kanssa, Elvis-teemalla. Kulkueen tähtivieraana Ed Bonja, Elviksen valokuvaaja. Pakerlan rakennusliikkeen lava-auto ja Jylpyn Automaalaamon inventteri akkuineen, auton lavalla rockia soittava KRB:n soittajista koottu livebändi sekä ElviS, paikallinen Elvis-hahmo.
Jäsenteatterimatkat
Kaksi kitaraa -musikaali Korvenkylän kesäteatteri 17.7.
The Beat Goes On -konsertti Savoy-teatteri 15.11. Helsinki.
Pikkujoulut Ravintola Huikkasessa 12.12.
Tähtivieraina Meeri & Erkki ja Ismo, jouluruokaa á la Rockin Food, musavisa.
Onnistunut jäsenten yhteinen tilaisuus.
AVUSTUKSET JA MUUT TUOTOT
Toritapahtumaan ja vuosijuhlaan saatiin Kotkan kaupungin avustusta 1000 €. Lisäksi toritapahtumaan hankittiin avustuksia yksityisiltä sponsoreilta 1000 €. Kymiosakeyhtiön 100-vuostissäätiöltä satiin avustusta 1000 € yhteistyöhön Kouvolan seudun muusikoitten kanssa sekä jami-iltoihin.Tilaisuuksien pääsymaksut käytettiin kattamaan kulloisenkin tapahtuman kuluja. Ommeltiin n. 50 KRB- logolla varustettua kierrätyskassia, joiden tuotto käytettiin toiminnan hyväksi.
HANKINNAT
Hankittiin uudet jäsenkortit. Jullarit painatettiin edelleenkin Kopio Niinissä ja suunniteltiin omin voimin (Ranja Ruusunen).
YHTEISTYÖKUMPPANIT
Yhdistyksen jäsenkorttia vastaan sai etuja Bar & Cafe Paussista, For Yousta,Sävelaitasta, For Yousta ja Cafe Laiturista.
KRB:n HALLITUS JA JÄSENISTÖ
Vuoden 2014 hallitus: Ville Welin puheenjohtaja, Miika Mamia varapuheenjohtaja, Tanja Tohmo sihteeri, Roosa Järvenpää, Kai Sunila, Ranja Ruusunen rahastonhoitaja ja Marita Hauhia tapahtumavastaava. Hallitus kokoontui 12 kertaa. Vuoden lopussa oli 135 jäsenmaksun maksanutta jäsentä, jäsenrekisterissä yhteensä 191 jäsentä. Jäsenille lähettiin jäsenkirjeitä ja -tiedotteita sekä ilmoitettiin tapahtumista KRB:n kotisivulla ja Facebookissa.