Toimintakertomus 2018
Kotka Rock ́n Blues ry (KRB) järjesti vuonna 2018 jameja, tapahtumia, jäsenmatkoja ja paikallisille bändeille esiintymistilaisuuksia tarkoituksena tuoda paikallista osaamista yleisön tietouteen sekä tuottaa viihdettä yleisölle. Esiintyjät olivat paikallisia rock ́n blues -harrastajia, ammattilaisia, Kymen konservatorion opiskelijoita, nuoria, maahanmuuttajia ja vierailijoita. Palautteen mukaan toiminta saavutti tavoitteet.
JAMIT Jamit jatkuivat kolmatta vuotta yhteistyössä Soittoruokala Karoliinassa. Jameja pidettiin keväällä helmi- ja huhtikuussa, ja syksyllä syys- ja marraskuussa. Kotkan Yö – tapahtumassa 1.9. jamit pidettiin ravintola For Youssa. Jameissa lava on vapaa kaikille muusikoille ja houseband antaa omat soittimensa lainaksi niitä tarvitseville sekä avustaa musisoinnissa.
Vuoden aikana oli siis yhteensä viidet jamit, ja jokaisessa oli housebandin lisäksi soittajia ja laulajia lavalla 20-30 illassa. Housebandeissa esiintyi useampi soittaja, yhteensä 25 soittajaa ja laulajaa. Kai Sunila ja Simo Manninen hoitivat PA:n ja miksauksen.
MUUT TAPAHTUMAT
Toritapahtuma Sapokan torilla 30.6. klo 12-19 ja jatkot Marina Cafe Laiturilla klo 20- 23
Pääsymaksuton yleisötapahtuma, järjestyksessä jo kahdeksas, ja kolmatta kertaa paikkana Sapokka. Mukana KEA King Elvis Association ry ja Finnpit -grilliruokakoju, sekä Meri Café Kristina, kahvila Tulikukko ja Marina Cafe Laituri. Esiintyjät: Thomas & Neil, Trio Angelica, Matti Lappi & Reindeers, Kiki ́s, Slippery Grip, Björinen Band sekä jatkoilla Laiturilla Vigilante sekä Hard Rockin’ Group. Päivän juonsi Tanja Tohmo. PA:n ja miksauksen hoiti Sapokan torilla Simo Manninen ja Laiturilla AK Sound.
Kotkan Yö 1.9. KRB järjesti toista kertaa Kotkan Yön tapahtuman karaokekisan Sportti Pubissa sekä jamit ravintola For Youssa. Karaokekisaan osallistui yhdeksän laulajaa, ja joista tuomarit, eli KRB:n hallituksen jäsenistä koottu ryhmä, valitsi voittajan. Kisan juonsi Ässä Salminen. Jameissa oli houseband ja lava oli vapaa muillekin esiintyjille. Jäsenten bändeistä konserttitalolla esiintyivät DR. Robert plays The Beatles, JTG, J. Björninen Band, Flangers ja Kuokkavieraat, ja Pub Albertissa Hitto. Tapahtumat olivat pääsymaksuttomia.
Mennää jonnee! 11.5. klo 20 KRB järjesti osana Mennää jonnee! -tapahtumaa bändi-illan Soittoruokala Karoliinassa, jossa esiintyi Björninen, Berrymen, Mynttinen, Hynninen ja Lapinkero. Tapahtuma oli maksuton.
MUUTA TOIMINTAA
Deep Purple Haminan Bastionissa 20.7. KRB järjesti bussikuljetuksen Deep Purplen keikalle 30 henkilölle. Suurin osa oli KRB:n jäseniä.
Kotkan meripäivät Kotka-lavalla esiintyivät KRB:n jäsenten bändejä: The Rock Therapy, Vintage, Kuokkavieraat ja Björninen-Yrjölä Band.
Pikkujoulut Vuoden 2017 pidettiin tammikuussa 2018 ja vuoden 2018 pikkujoulut tammikuussa 2019.
AVUSTUKSET JA MUUT TUOTOT
Kesätapahtumaan saatiin Kotkan kaupungin avustusta 2500 €. Kymin Osakeyhtiön 100- vuotissäätiöltä avusti yhdistystä kymenlaaksolaisten muusikoidenyhteistyöhön 1000 €:lla. Kymenlaakson Osuuspankki tuki yhdistyksen toimintaa 350 €:lla. Yksityisiltä yrityksiltä kerättiin myös avustuksia tarpeen mukaan. Avustukset käytettiin tapahtumien kuluihin, muita kuluja katettiin jäsenmaksuilla.
HANKINNAT
Hankittiin uudet jäsenkortit. Julisteet painatettiin edelleenkin Kopio Niinissä ja suunniteltiin omin voimin (Janita Tiussa). MainosWoodoon Päivi Silvo suunnitteli uuden banderollin, jota käytettiin ensimmäisen kerran Sapokka Rock'n Blues -tapahtumassa.
KRB:n HALLITUS JA JÄSENISTÖ
Vuoden 2018 hallitus: Tanja Tohmo puheenjohtaja, Juuso Paju varapuheenjohtaja, Ranja Ruusunen rahastonhoitaja, Ässä Salminen sihteeri, Janita Tiussa tiedottaja, Ari Helin, Kai Sunila, Arto Tolsa, Mika Vuorijärvi, Thomas Freundlich, Mikko Bly ja Miika Turtiainen. Hallitus kokoontui 11 kertaa. Vuoden lopussa oli 109 jäsenmaksun maksanutta jäsentä, jäsenrekisterissä yhteensä 211 jäsentä. Jäsenille lähettiin jäsenkirjeitä ja -tiedotteita sekä ilmoitettiin tapahtumista KRB:n kotisivulla ja Facebookissa. Myös Instagram-sovelluksen kautta tavoitettiin yleisöä.