Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.



Toimintakertomus 2019

Kotka Rock’n Blues ry (KRB) järjesti vuonna 2019 jameja sekä Sapokka Rock’n’Blues festarin, tarjoten paikallisille bändeille esiintymistilaisuuksia, tarkoituksena tuoda paikallista osaamista yleisön tietouteen sekä tuottaa viihdettä yleisölle. Esiintyjät tapahtumissa olivat seudun paikallisia rock n blues -harrastajia, ammattilaisia, Kymen konservatorion opiskelijoita, nuoria, maahanmuuttajia ja vierailijoita. Yhdistys aloitti myös yhteistyön Viron ystävyyskaupunki Tallinnan ja ystävyyskoulu Georg Ots musiikkikoulun kanssa, jonka yhteyshenkilönä toimii Suomessa Ari Helin. Palautteen mukaan toiminta saavutti tavoitteet.

JAMIT Jamit jatkuivat neljättä vuotta yhteistyössä Soittoruokala Karoliinassa. Jameja pidettiin keväällä helmi- ja huhtikuussa, ja syksyllä syys- ja marraskuussa. Jameissa lava on vapaa kaikille muusikoille ja houseband antaa omat soittimensa lainaksi niitä tarvitseville sekä avustaa musisoinnissa. Jamit ovat kasvattaneet suosiotaan tiedottamiseen liittyvän brändäyksen ja markkinoinnin/promootion seurauksena.

Vuoden aikana oli siis yhteensä neljät jamit, ja jokaisessa oli housebandin lisäksi soittajia ja laulajia lavalla 30-60 illassa. Housebandeissa esiintyi useampi soittaja, yhteensä 25 soittajaa ja laulajaa. Soittoruokala Karoliina oli useampana kertana täynnä ja ihmisiä joutui myös käännyttää pois ovelta tilanpuutteen vuoksi. Myös ystävyyskaupungista Tallinnasta vieraina kevään housebändissä olivat Georg Ots musiikkikoulun muusikot laulaja Gertrud Aasaroht ja kitaristi Pearu Pindre. Kai Sunila, Kari Suur-Inkeroinen ja Teemu Aalto hoitivat PA:n ja miksauksen.


MUUT TAPAHTUMAT

Toritapahtuma Sapokan torilla la 29.6. klo 12-19 ja jatkot Marina Cafe Laiturilla klo 20-24
Pääsymaksuton yleisötapahtuma, järjestyksessä jo yhdeksäs, ja neljättä kertaa paikkana Sapokka. Tapahtumaa tukivat Kotkan kaupunki, Illumitech Music Store ja Kuljetuspalvelu Pykäläinen. Mukana KEA King Elvis Association ry ja Samuel S.Sterlingin mainostaulu jossa pyöri Sapokan ohjelma. Sponsoreina myös Meri Café Kristina, kahvila Tulikukko ja Marina Cafe Laituri.
Esiintyjät: The Spacetruckers, VINTAGE, Heidi S & Kesäesat, Karla & The Jazz band, Alli Varpu, The Hallwaymen ja The Rock Therapy sekä jatkoilla Laiturilla Paha Mieli, The Collaboration (FIN-EST) sekä Mannerheim. Päivän juonsi Janita Tiussa, Laiturissa Ässä Salminen. PA:n ja miksauksen hoiti Sapokan torilla Simo Manninen ja Laiturilla AK Sound. Sairastapausten vuoksi yhdistyksen ystävyyskaupunki Tallinnan konservatorion opiskelijoiden tulo estyi tapahtuma-aamuna ja Janita Tiussa ja Topi Raussi täyttivät viime hetkellä The Collaboration -yhtyeen laulajan ja kitaristin paikat, jolloin siitä tuli The Collaboration X. Tapahtumasta teetettiin myös SurveyMonkey sivustolla kysely, josta saatiin kehittävää ja positiivista yleisöpalautetta tapahtuman onnistumisesta.


MUUTA TOIMINTAA
Pikkujoulut Vuoden 2019 pidettiin tammikuussa 2020 Korelan baarissa. Esiintymässä oli Björninen-Yrjölä Band.

AVUSTUKSET JA MUUT TUOTOT
Kesätapahtumaan saatiin Kotkan kaupungin avustusta 2000 €. Yksityisiltä yrityksiltä kerättiin myös avustuksia tarpeen mukaan. Avustukset käytettiin tapahtumien kuluihin, muita kuluja katettiin jäsenmaksuilla.

HANKINNAT
Hankittiin uudet jäsenkortit (design by Janita Tiussa). Julisteet painatettiin edelleenkin Kopio Niinissä, välillä Soittoruokala Karoliina hoiti julisteiden painatuksen. Ne suunniteltiin omin voimin (Janita Tiussa). Yhdistykselle hankittiin myös uusi tulostin.

KRB:n HALLITUS JA JÄSENISTÖ
Vuoden 2019 hallitus: Kai Sunila puheenjohtaja, Mika Vuorijärvi varapuheenjohtaja, Ranja Ruusunen rahastonhoitaja, Ässä Salminen sihteeri, Janita Tiussa tiedottaja, Ari Helin, Topi Sunila, Arto Tolsa, Thomas Freundlich ja Miika Turtiainen. Hallitus kokoontui 12 kertaa. Vuoden lopussa oli 120 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Jäsenille lähettiin jäsenkirjeitä ja -tiedotteita sekä ilmoitettiin tapahtumista KRB:n kotisivulla, Instagramissa ja Facebookissa.